Valmentajana keskityn ensisijaisesti koirakon mielentilaan ja siihen, että se olisi optimaalinen oppimiselle. Tämän päälle on hyvä rakentaa mm. irtoamista, vauhtia, koiran taitoja, esteosaamista ja toki säätää myös viretila sopivaksi.
Koen, että suurin vahvuuteni on etenkin paineongelmien kanssa kamppailevat koirakot, joiden kanssa tulee kaikista eniten työskenneltyä. Myös herkät, motivoinnin kanssa kamppailevat sekä häiriöherkät koirat ovat suuri mielenkiinnon kohde.
Hoopersissa keskiössä on koiran itsevarmuus,fiilis ja taidot. Rakastan taitojen rakentamista ja sitä, että pääsen myös kokeilemaan niitä ratatyöskentelyssä. Hoopersissa yhdistyy kaikki elementit, joista pidän eli koiran itsenäinen työskentely, taitojen opettaminen sekä koirakon välinen yhteistyö.
Agilityä olen harrastanut vuodesta -97 saakka ja kilpaillut monen erirotuisen koiran kanssa. Porukkaan on kuulunut monen rotuista yksilöä kuten mudia, whippetiä podengo-tipsumiksiä sekä papillonia. Agilityssä minua motivoi lajin tarjoamat haasteet ja se, että lajia voi tehdä todella monella erilaisella tavalla päästen samaan lopputulokseen. Treenaan omia koiriani myös valmennettaviani silmällä pitäen, jonka takia teen myös paljon mm. kauko-ohjauksia omien koirieni kanssa.
Treenaan tavoitteellisesti, mutta tavoitteita enemmän minua motivoi yhteinen aika omien koirieni kanssa sekä se, että saan täyden potentiaalin irti juuri siitä omasta tyypistä rotuun tai koiran kokoon katsomatta.
Omat koirani ovat ensi sijaisesti perheenjäseniä, joiden elämä ei pyöri pelkän harrastamisen ympärillä. Reissamme paljon ympäri Eurooppaa ja teemme asioita myös treenihallien ulkopuolella.
Instagramista pääset kurkkaamaan meidän jengin arkea, treenaamista sekä kilpailemista.